Vai al contenuto
Juhannustaikoja

*Poikkeuksellisesti keskiviikkona*

Kesäpäivänseisaus on vuoden pisin päivä. Silloin Pohjoisella pallonpuoliskolla aurinko paistaa keskipäivällä kohtisuoraan taivaalta Kravun kääntöpiirillä. Silloin on myös perinteisesti juhlittu Juhannusta, muinaista ylimmän jumalan Ukon kunniaksi vietettyä juhlaa.

Juhannustaiat ovat osa juhannuksen juhlintaan liittyvää kansanperinnettä. Juhannuksena tehtiin taikoja lähinnä naimaonnea ja tulevaisuutta varten. Monet taioista tähtäsivät ennustuksiin tulevasta, varsinkin aviomiehen laadusta ja naimaonnesta, ja toisilla taioilla naimaonnea pyrittiin parantamaan.. Juhannustaioista monet tehtiin alasti. Nykyisin juhannustaiat ovat vähentyneet ja usko taikuuteen on hiipunut huomattavasti, mutta Wild Nordic Nature haluaa elvyttää tätä ikivanhaa perinnettä ja järjestääkin Juhannustaikaretken Yyyterin dyyneille. Riippuen osallistujien mielialasta, taikojen tarvittavasta voimallisuudesta ja taikayön lämpötilasta voimme tehdä taikojamme naturistirannalla, jossa anarkistinen alastomuus ei kohota kulmia, mutta yhtä hyvin voimme ammentaa muinaisuudesta vaatteet päälläkin, mikäli niin tuntuu paremmalta.

Illan aikana:
- keräämme yrttejä, joita käytämme taikakalun voimien aktivointiin ja juhlavaan seppelöintiin
- teemme nuotion
- paistamme Ukon kunniaksi fallista nuotiopullaa
- rummutamme, laulamme, loihdimme ja varmistamme tulevan vuoden onnen

Paikka Pori, Yyterin hiekat
Lähtö kimppakyydein Tikkulan Shellin parkkipaikalta
Aika ke 21.6.2017
Kesto h
Vaikeusaste Helppo
Kieli Suomi ja Englanti
Hinta  
Ateriat Omat eväät
Hinta sisältää Opastuksen, rummutuksen, yrttiteen, taiat, nuotiopullat, talismanin
Lisätietoja ota mukaasi uimapuku, eväät, rumpu (jos omistat)