Siirry sisältöön
Kurjenrahka-Aarnimetsän ja retkeilyn perusteet

Bongaa kansallispuiston sarjassa tutustutaan Kurjenrahkan kansallispuistoon. Satakunnan ainoat aarnimetsät sijaitsevat Kurjenrahkan kansallispuistossa. Retken aikana pääset turvallisesti harjoittelemaan retkeilyn perusteita yön yli retkellä.

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomen laajin arvokasta luonnontilaista suoluontoa esittelevä kansallispuisto. Soiden lisäksi alueella on vanhoja koskemattomia metsiä sekä suorantaisia järviä.

Pukkipalon aarnimetsässä kasvavat Kurjenrahkan kansallispuiston komeimmat puuvanhukset. Alueella vaihtelevat komeat kuuset, kilpikaarnaiset männyt, lahoavat maapuut sekä pstyyn kuolleet, jo kelottuneet puuvanhukset.

Vaikka Kurjenrahkan kansallispuiston eläimistö on pääosin suoseuduille tyypillistä, myös erämaiset, harvinaiset ja uhanalaiset eläinlajit pesivät alueella. Osa niistä on kaukana pääesiintymisalueistaan; kansallispuistossa pesii mm. monia pohjoisia lintulajeja eteläisimmillä esiintymispaikoillaan.

Mukana retkellä on kaksi opasta. Jani kouluttaa retkeilyyn ja majoittautumiseen liittyvät eräasiat. Jaana kouluttaa retken aikana näkyvät luonnon ihmeet.

Ensimmäisenä iltana patikoimme leiripaikalle (noin 2km) ja teemme siellä nuotioillallisen. Seuraavana päivänä teemme päivärepun kanssa retken aarnimetsän saloihin (noin 5 km) ja palaamme leirille lounaalle. Sen jälkeen patikoimme takaisin autoille (noin 2 km).

Mikäli et omaa omia yönyli retkivarusteita, niin ei hätää, sillä meiltä voit vuokrata tarvittavat varusteet.

Retken hinta on 99 € sis ALV. Retki toteutetaan jos lähtijöitä on 6 hlö. Ilmoittaudu viimeistään 13.10. jaana.malkki@wildnordicnature.com tai metsankaikuja@gmail.com

Ennen retkeä pidämme tarvittaessa info-tilaisuuden.

Retkelle tarvitset seuraavanlaiset varusteet:

  1. Kantolaite (rinkka tai iso reppu)

  2. Makuupussi

  3. Makuualusta

  4. Majoite (teltta, riippumatto tms)

  5. Taukotakki (leiriin)

  6. Maastoon sopivat jalkineet (ei ihan uudet)

  7. Sadevaatteet (jos tarve)

  8. Ruokailuvälineet

  9. Retkikeitin

  10. Henkilökohtaiset lääkkeet

  11. Otsa-/taskulamppu

  12. Kompassi

Mikäli et omaa kaikkia, niin meiltä saat vuokrata:

Riippumatto hyttysverkkoineen (10 €)

Tarppi (10€)

Teltta (20 €)

Retkikeitin (5€)

Kompassi (5€)

Makuualusta (5€)

Ilmoittautuminen retkelle: jaana.malkki@wildnordicnature.com
Paikka: Varsinais-Suomi, Kurjenrahkan kansallispuisto

Reitit: Pukkipalon aarnimetsä

Vaikeusaste: Helpohko. Kävelymatkaa varusteiden kanssa 6 km. Päivärepun kanssa 6 km

Ryhmänkoko: min 6, max 20

Seuraava vaellus: Lokakuu 2024. Muut lähdöt tilauksesta

.